sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Neulatyynyjä

Tänään on siivoiltu siellä ja täällä ja tietenkin kaikki johti sitten jälleen kerran värkkäilemään jotakin. Tälläkertaa sitten valmistui neulatyynyjä. Idean sain ihanalta työkaveriltani. Valittelin inspiraation puutetta ja hän sitten kantoi töihin parikin inspiraanton lähdemateriaalia. No, niin elikkäs kirjojaan. Sieltäpä sitten tarttui korvantaakse tällainen kannuun, kuppiin tms. astiaan tehty neulatyyny.

Tietenkin asia johti toiseen ja hoksin, että minullahan on aikoinaan ammattikoulussa värkätty neulatyyny edelleen. Ikää tällä kaverilla alkaa jo olla kolkyt ja hyvin on palvellut. Mutta kun taivalletaan vuosikymmeniä yhdessä, niin nuhrautuuhan se parempikin kaveri. Samalla tekniikalla edelleen uusasin, täytteet ovat vanhan kaverin, muuten tyynyn toteutin uudesta materiaaleista. Tässäpä kuvaa teillekin.

Pikkasen on horisontti pois perspektiivistä, mut idea varmaan näkyy siitä huolimatta! Käsivarren neulatyynyn kuminauhaan laitoin kolminkertaisesti satiininauhaa ja kylläpä nyt kelpaa elevistellä! Kannu on täynnä sukkahousua lakanapussin sisässä ja hyvin toimii täytteenä. Että niinkuin kierrätettykin on ja silleen! :D

Ihanaa sunnuntaipäivän jatkoa kaikille!

2 kommenttia:

  1. Kaikenlainen kierrätys on niiin hyvästä ;DD

    Upea on ja mä arvasin, että sä löydät niistä kirjoista jotain mukavaa puuhailtavaa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljonkin löysin, mut tuo nyt tarttui mieleen ja helppouden vuoksi ihan ensimmäisenä myös toteutettavaksi! ;o)

      Eikse menny jotensakin niin et "romulyylin parastyyli"... :D

      Poista