lauantai 2. maaliskuuta 2013

Tyynyliinapitsiä

Iltojen ilona olen virkkaillut jälleen tyynyliinapitsiä. Tällä kertaa kapeeta nauhaa. Pitsissä on neljä kierrosta ja se on helppo&nopea toteuttaa. Ohje: Virkkaa tarvittava määrä ketjusilmukoita, älä venytä virkkausta mitatessasi. 2. kierroksella virkkaa pylväitä siten, että jätät aina kaksi ketjusilmukkaa väliin ensimmäisellä kierroksella ja virkkaat kaksi ketjusilmukkaa pylväiden väliin, toista kierros loppuun saakka. 3. kierroksella  virkkaa viisi ketjusilmukkaa ja liitä toisen kierroksen aukkoon kiinteällä silmukalla. Toista kierros loppuun. 4. kierroksella virkkaa kuusi pylvästä  ensimmäiseen aukkoon (otat langan koukkuun aukosta) ja yksi kiinteä silmukka seuraavaan aukkoon. Toista kierros loppuun saakka. Helppo, nopea ja yksinkertainen! Mutta mielestäni aika kiva pitsi.


Lisäänpä loppuun nämä kirppari löytöni. Jostain syystä kirpparilta lähtee mukaani rottinkia. Tällä kertaa lehtiteline, joka ehkä maalataan valkeaksi, ehkä ei. Aika näyttää. Keraaminen piirakkavuoka oli parilla eurolla, joten sekin pääsi uuteen kotiin ja uusiokäyttöön. Jos en sillä nyt piirakoita innostu tekemään, niin ison saviruukun alle kuitenkin. :D Ja lisää pitsiä. Pari päivää sitten totesin, ettei kaupoissa ole tuollaista vaalean ruskeaa virkkauslankaa (halusin mahdollisimman lähelle pellavan sävyä, mutten pellavaa). Tänään silmieni eteen levittäytyi juuri oikean sävyisenä neljä samanlaista pikkuliinaa! Ne ovat aivan oikean kokoisia noille kukkalaudoilleni!!! Vaikka aika kivaltahan tuo liina näyttää tuolla vuoan pohjallakin...Hmnnn... Tätä pitää selvästi vielä miettiä.



Ideointi-iloa toivottelen täältä oman sekasortoni keskeltä!

2 kommenttia:

  1. Arvaa kahdesti, tajusinko ohjeesta mitään...Valolamppu ei syty! Täyttä hepreaa, mutta hyvä, jos joku osaa tuon perusteella virkata ;D

    Mä tyydyn shoppailemaan kirppareilta ainoastaan valmiit pitsiliinat *heh*. Tänäänkin lähti mukaan yksi...niin ja jotain muuta - taas! Hyi mua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kommentista sinne aseman laidalle! :) Tuliks siitä ohjeesta niin vaikeeselkonen? Mut sua voin ohjata vaikka kädestä neuvoen!!! :D

      Kato nyt... ei auta vaikka itse virkkaa, kun pitää hamuta lisääkin vielä. Mut noitakin oisin virkkaillu vaikka kuinka kauan. Ihania ovat.

      Jään odottamaan seuraavaa postaustasi. Vai jokos ne hankinnat ovat jo siellä? Täytyypä kurkata!

      Poista